Paavo Väyrynen on erotettu Kansalaispuolueesta.

TIEDOTE, julkaisuvapaa heti.

Paavo Väyrynen on erotettu Kansalaispuolueesta.

Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen on erotettu kansalaispuolueesta tilinkäyttöön liittyvien väärinkäytösten ja vaaliraharikkomusten vuoksi.

Kansalaispuolueen puoluehallitus on joutunut erottamaan puolueen perustajan Paavo Väyrysen, koska hän on toiminnallaan vahingoittanut puoluetta. Taloudellisten väärinkäytösten lisäksi luottamusaseman väärinkäyttö puoluehallituksen jäsenenä sekä pyrkiminen kilpailevan eduskuntapuolueen, Keskustan, puheenjohtajaksi on yksi erottamisen peruste.

Puoluehallitus pitää valitettavana ja surullisena, että Paavo Väyrynen ei ole sitoutunut perustamansa puolueen kehittämiseen. Kansalaispuolue toivottaa Paavo Väyryselle menestystä hänen omissa pyrkimyksissään ja lähettää terveiset Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilälle: “Keskustassa ollut ongelma Väyrysen kaksoisjäsenyydestä on tullut näin ratkaisua. Kansalaispuolueessa ratkaisemme asiat. Voitte hyvillä mielin käydä vaalikamppailua keskenänne.”

Kansalaispuolueen yleinen kokous kokoontuu tänään klo 16.15 Oulussa. Kansalaispuolueen johto Sami Kilpeläinen, Piia Kattelus ja Tuula Komsi pitävät puolueen virallisen tiedotustilaisuuden ensi keskiviikkona 7.3.2018 Helsingissä.

Sulje