Kansalaispuolue: “Sivukylien palvelut romahtaneet; erityishuoli terveydenhuollon ja vanhusten palveluista”

Kansalaispuolue: “Sivukylien palvelut romahtaneet; erityishuoli terveydenhuollon ja vanhusten palveluista”

Kansalaispuolue on järkyttynyt Suomessa vallalla olevan keskittämiskehityksen seurauksista kuntalaisten palveluihin erityisesti pienissä liitoskunnissa.

”Tavalliset ihmiset välittävät toistuvasti viestiä, että kuntaliitosten jälkeen vanhoihin taajamiin on jäänyt vain rippeet julkisista palveluista. Erityisesti terveyspalvelujen ja vanhusten hoitoon liittyvien palvelujen keskittyminen suuriin kuntakeskuksiin on ’liitoskuntalaisten’ mielestä pöyristyttävää ja vastoin kaikkia niitä lupauksia, joita ennen liitosta kerrottiin.”

Kansalaispuolueen puheenjohtajisto tapasi Peräseinäjoen markkinoilla viikonloppuna satoja ihmisiä. 46 ihmistä jätti myös kirjallisen mielipiteensä Seinäjoen palvelujen kehittymisestä liitoksen jälkeen. Vastauksista lähes 70 prosenttia piti palveluja huonompina kuin ennen liitosta ja vain kahden vastaajan mielestä palvelut olivat parantuneet. Reilu neljännes ei osannut vastata kysymykseen palvelujen kehittymisestä.

Seinäjoen kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja ja Kansalaispuolueen varapuheenjohtaja Piia Kattelus allekirjoittaa kuntalaisten huolet.

-Markkinoilla tuli esiin, että Peräseinäjoella on enää vain yksi terveydenhoitaja. Lisäksi jalasjärveläiset kertoivat kaiken keskittyneen Kurikkaan, kertaa Kattelus viikonlopun satoa.

Erityisen huolestuneita ollaan vanhojen taajamien terveydenhuoltopalveluiden katoamisesta, joka aiheuttaa asiointimatkojen pitenemisen. Se pakottaa ikäihmiset muuttamaan entisistä maisemista palvelujen perässä kuntakeskuksiin, joka puolestaan kiihdyttää maaseudun tyhjenemistä ja autioitumista.

Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen kertoo samankaltaisen palautteen tulevan kaikkialta Suomesta. Esimerkiksi 20 000 asukkaan Haukiputaan keskusta on Oulun kupeessa osin autioutunut ja useat muut vanhat vireät taajamat näyttävät aavekaupungeilta.

-Sivukylille taajamien palvelujen romahduksella on tappava vaikutus, sillä esimerkiksi kovissa haasteissa painivat maataloustuottajat tarvitsisivat usein kunnallisten palvelujen lisäksi pienyrittäjiä kuten sähköasentajia, korjaamopalveluita tai peltiseppiä. Nämä palvelut häviävät vanhoista taajamista, kun julkiset palvelut siirtyvät isoihin maakunta- tai kuntakeskuksiin, Kilpeläinen kertoo keskittävän kehityksen ongelmista.

Sulje