Vain muutos on pysyvää”, totesi Herakleitos n. 500 vuotta ennen Kristusta. Suomen vaalilaki on peräisin Suomen Suuriruhtinaskunnan ajoilta vuodelta 1906. Sittemmin aikojen saatossa sitä on korjailtu ja lisäyksiä tehty ajan henkeen paremmin istuvaksi.
Nyt valtioneuvosto on asettanut parlamentaarisen työryhmän pohtimaan vaalilain päivitystä nykyaikaan paremmin sopivaksi. Huoli äänestysprosentin laskusta ja äänikynnyksen noususta on laajemminkin huomattu.
Ulkoparlamentaarisille puolueille ovea ei ole tähän työryhmään avattu, vaikka mahdolliset muutosesitykset vaalilakiin ja vaalirahoitukseen koskisivat kaikkia vaaleissa mukana olevia.
Suomalainen vaalijärjestelmä on viime vuosikymmenien aikana mennyt entistä epäoikeudenmukaisemmaksi. Suuret kaupungit dominoivat kansanedustajien määrässä ja useissa vaalipiireissä maakuntakeskusten ehdokkailla on selvä etulyöntiasema.
Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen jättivaalipiirien synty oli jatkoa Lapin, Oulun ja Vaasan maantieteellisesti valtaville vaalipiireille. Sopii kysyä, kuinka todennäköistä on, että Kaskisilta äänestetään Halsuan ehdokasta tai toisinpäin. Tai kuinka todennäköisesti Pohjois-Savon Kiuruveden äänestäjä äänestää Kiteen ehdokasta ja päinvastoin.
Suomen vaalijärjestelmää ei ole ruodittu käytännössä lainkaan. Yleensä vaihtoehdoksi tarjotaan vain väsynyttä listavaalia, mutta kukaan ei ole perehtynyt Ison-Britannian vaalijärjestelmään, jossa maa on jaettu yli 600:an pieneen vaalipiiriin ja vain eniten vaalipiirissä ääniä saanut valitaan.
Nyt kyseiseen vaalijärjestelmään on perehdytty. Ison-Britannian vaalijärjestelmä toimisi Suomessa loistavasti. Ohessa on joitain näkökulmia, joita tavallisten suomalaisten kannattaa pohtia Kansalaispuolueen uuden hallituksen tekemän keskusteluehdotuksen pohjalta. Jokainen voi ottaa kynän käteen ja piirtää omat rajansa. Keskustelu on auki.
25-30 000 asukkaan vaalipiirit
Suomi jaettaisiin 200 vaalipiiriin, joissa lähtökohtaisesti olisi noin 25 000 – 30 000 asukusta. Joitain poikkeuksia tulisi kuitenkin olemaan harvaanasutuissa osissa Suomea ja saaristossa. Vaalipiirissä jokainen puolue tai valitsijayhdistys asettaisi vain yhden ehdokkaan ja tälle henkilökohtaisen varahenkilön. Valituksi tulisi se ehdokas, joka saisi omassa vaalipiirissään eniten ääniä.
Tällainen vaalipiiri voisi olla vaikkapa Nurmo ja Lapua. Jokainen puolue ja valitsijayhdistys asettaisivat enintään yhden ehdokkaan vaalipiiriin. Jos alueella olisi esimerkiksi 20 000 äänioikeutettua ja noin 27 000 asukasta, se edustaisi keskivertoa suomalaista vaalipiiriä.
Jos vaaleissa ehdokkaita asettaisi esimerkiksi 12 puoluetta tai valitsijayhdistystä, niin vaalipiirin n. 20 000 äänioikeutetulla olisi mahdollista äänestää vain näitä ehdokkaita. Tämä varmistaisi sen, että jokaisen ehdokkaan olisi itse oltava omalla alueellaan kärjessä eikä voisi päästä listalta läpi muiden ansioilla esimerkiksi yhdeksänneksi eniten ääniä oman puolueen listalta saaneena.
Nurmossa ja Lapualla esimerkiksi Keskustan ja kokoomuksen pitäisi harkita kummasta ’kunnasta’ ehdokkaansa asettavat. Toki eduskuntavaaleissa ehdokas saisi tulla kyseiseen vaalipiiriin vaikkapa Seinäjoelta tai Joensuusta. 20 000 äänioikeutetun vaalipiirissä 75 %:n äänestysaktiivisuudella ääniä annettaisiin 15 000 kappaletta.
Kahdentoista ehdokkaan vaalissa voisi hyvinkin 2500-3000 ääntä riittää läpipääsyyn, jos esimerkiksi viisi pienimmän äänimäärän saanutta keräisivät yhteensä 5000 ääntä. Loput seitsemän ehdokasta saisivat yhteensä silloin 10 000 ääntä ja jokainen vähintään 1000 ääntä.
Nyt on huomioitava, että nykyisin esimerkiksi Vaasan vaalipiirissä pitää puolueen saada helposti vähintään 12 000 ääntä saadakseen edes yhden ehdokkaan läpi. Useilla puolueilla vaaditaan yli 5000 äänen henkilökohtainen potti. Se varmistaa, että pieniltä paikkakunnilta yhä harvemmin tullaan valituiksi.
Jos alueelta löytyisi näkyvä kansanliikkeen ehdokas, voisi se tuoda suoraa demokratiaa vaaleihin, koska äänikynnys paikallisille ehdokkaille alenisi nykyisten vaalipiirien äänikynnysten sijaan merkittävästi.
Jokainen menisi omilla äänillä
Suomen suhteellisessa vaalitavassa esimerkiksi Uudellamaalla on usein mennyt julkkisehdokkaiden Sauli Niinistön, Timo Soinin, Tanja Karpelan tai Alexander Stubbin kaltaisen nimien perässä pienillä äänimäärillä ehdokkaita läpi. Keskustan Eero Lankia pääsi vaivaisella 1900 äänellä vuoden 2003 vaaleissa läpi. Jäin itse reilulla 4000 äänellä rannalle.
Suomen nykyinen vaalitapa on monella tavalla taktinen vaalitapa. Äänestetään niitä listoja, joista varmuudelle menee useampia läpi. Enemmistövaalissa toisten äänillä ei olisi merkitystä, vaan ehdokkaan oma osaaminen ja juuri kyseiselle ehdokkaalle tulleet äänet ratkaisisivat.
Julkkisehdokkaan perässä pienilläkin äänimäärillä mennään nykyään läpi – osaamisesta viis, kunhan vain on oikealla listalla.
Alueellisuus
Nykyisistä kansanedustajista suuri osa tulee suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista. Enemmistövaalissa vaalipiirit olisivat sen verran pieniä, että alueellisuus toteutuisi aina. Keskuskaupunkien ylivalta pienenisi. Kaupunginosien asema kasvaisi.
Äänestäjien kuulemisen vastuu kasvaisi valitulla edustajalla. Jos oman alueen äänestäjien kuuleminen unohtuisi kansanedustajalta, voisi pieni vaalipiiri antaa palautteen suoremmin.
Ekologisuus
Nyt ehdokkaat kiertävät vaaleissa helposti 10 000 kilometriä. Vaalipiirin toiselta reunalta haetaan muutamia ääniä. Enemmistövaalissa syntyvät pienet vaalipiirit madaltaisivat matkustamista ehdokkaiden osalta ja vaaleista tulisi ekologisemmat.
Isoissa kaupungeissa vaalipiirin voisi kävellä helposti läpi aamu- tai iltalenkillä kokonaan.
Nyt ja tulevaisuudessa meidän kaikkien on tarkoin mietittävä kaikki ne keinot, joilla hiilijalanjälkiä saadaan pienennettyä elämän kaikilla eri osa-alueilla. Näinhän mediassa koko ajan meille vakuutetaan.
***
Ehdokkaiden paikallisuus olisi vaalijärjestelmässä todella vaikuttava keino säästää kaikessa vaaleihin liittyvissä kustannuksissa ja liikkumisissa.
Ennen kaikkea äänestäjät voittaisivat, koska edustajat ja ehdokkaat olisivat paikallisia ja siten helposti tavoitettavia. Ja mikä parasta, edustajan ensisijainen intressi olisi hoitaa oman alueensa asioita, ryhmäkuri tulisi vasta toissijaisesti.
Nyt voisi olla korkea aika ryhtyä alueilla pohtimaan, mikä vaalipiirijako olisi paikallisesti luonteva. Se voisi olla vaikkapa työssäkäyntialue, asiointialue, koulupiirialue, liikenteellinen yhteisalue tai mikä tahansa paikallisia äänestäjiä ja ehdokkaita yhteen liittävä alue.
Toki kaikki jaot eivät varmastikaan kaikkia miellyttäisi varsinkaan alkuun. Ja muutosvastarintaa löytyy kaikkiin muutoksiin ja uudistuksiin. Nähtäväksi jää, mikä taho tätä esitystä eniten tulee vastustamaan, ja millä perusteluilla.
Tämä Britanniassa toimiva ja siellä hyväksi havaittu malli vaalipiireistä on yksi vaihtoehto ja haluamme tällä esityksellä avata keskustelun vaalilain uudistamisesta Suomessa.
Onko maallamme malttia viisastua?
Sami Kilpeläinen
agronomi, valtiotieteiden maisteri
Teksti on julkaistu Seinäjokinen-lehdessä 26.2.2020.
